
Onko sinulla todella mahdollisuus vaikuttaa elämäsi tapahtumavirtaan niin työ, rakkaus tai talousrintamalla? Mielen & ajatusten voimaa on turha väheksyä. Se millaista sisäinenpuhe itseäsi kohtaan on tai kuinka hanakasti tarraat negatiivisiin asioihin elämässäsi, määrittää lopulta paljonkin päivän kulkua eteenpäin. Virtaako luoksesi mahdollisuudet vai keskittyykö huomio enemmän mahdottomuuksiin, tyrmäten kaiken hyvän jo heti ajatuksentasolla pois tieltä. Joskus voi olla tunne, että ajatuksen tasolla ei konkretiassa oikein ole täysin selvillä vesillä mistä suunnasta koko vyyhtiä lähtisi purkamaan. Punainen lanka siintää jossain näköpiirin edessä mutta aivan selkeää ei ole mistä narusta olisi paras vetäistä. On hyvä luottaa myös prosessiin, henkilökohtaisen kasvun tarinaan koska virheitä sattuu jokaiselle! Niistä noustaan ja toivotaan opin menneen perille. Voisin avata tähän omaa huonoa päätöstäni liittyen autokauppaan, jonka tein muutama vuosi sitten mutta se on aivan oma tarinansa. Sanotaanko lyhyesti että ahneen tie on lyhyt ja nykyään kuljen mielelläni pyörällä’, joka tosin varastettiin 2kk sitten 🙂
Itselleni on aina ollut tärkeää saada näköpiiriin jokin visio mitä kohti hiljalleen olisi hyvä suunnistaa. Ikääänkuin kompassi, joka mutkista huolimatta ohjaa jälleen reitille. Kaiken pohjana haluan uskoa olevan rakkauden. Kyvyn rakastaa itseään niin paljon, että syntyy halu lähteä seuraamaan tuota kompassin näyttämää tietä, jota voimme kutsua siksi ”Sydämenääneksi”.
Seuraavan harjoitteen avulla sinulla on mahdollisuus oppia kääntämään elämäsi suuntaa! Ohjelmoimaan mieltäsi uskaltamaan rohkeammin kulkea askel askeleelta kohti oman näköistä päämäärää, oli se sitten kuinka pieni tai suuri tahansa. Tärkeintä on sen oleva juuri sinun näköisesi!

1) Ota nyt hyvä asento, rauhallisessa paikassa, jossa sinulla on levollinen ja turvallinen olla. Voit istua tai asettautua selinmakuulle. Laske kädet rennosti alas, pyöräytä hartiat taakse avaten samalla sormet rennosti auki. Anna myös suupielten ja leukaperien rentoutua.
2) Katso yllä olevaa kuvaa ( Saat kuvan suureksi näpäyttämällä sitä) ja hiljenny hetkeksi maiseman äärelle. Tunne kivet jalkojesi alla ja kuinka ne rapisten siirtyy jalkojesi alta pois kävellessäsi lähemmäksi merta. Miltä ilma tuoksuu? Saako lämmin merituuli ihosi väreilemään? Näetkö kuinka laineet iskevät luonnonvoimalla kohti kalliota tai kuuletko lokkien raivokasta huutoa meren yllä.
3) Sulje nyt silmäsi. Pidä äskeinen mielikuva mielessäsi ja hiljenny nyt ikäänkuin oman elämäsi äärelle. Anna hengityksen voimistua kuitenkaan sitä pakottamatta. Tunne hengityksen kulku ylhäältä alas, kuinka se lipuu aivan jalkateriin saakka ja saata ilma kevyin puhalluksin suun kautta ulos. Ajattele hengitys puhdistavana ja intuitiotasi vahvistavana – sinulla on nyt mahdollisuus seurata sydämesiääntä!
4) Hiljalleen maisema edessäsi alkaa muuntua omaksesi. Siihen syntyy sinun elämänvärejä ja erilaisia vivahteita, jotka kertovat sinun persoonastasi.
Kysy nyt itseltäsi mielessäsi;
Millainen on paikka, johon itsesi visualisoit mielessäsi tässä hetkessä? Oletko yksin vai jonkun kanssa? Onko olosi turvallinen, onnellinen, ihastunut, rakastunut, hieman levoton, väsynyt tai vaivaako jokin ajatus mieltäsi? Olet tehnyt parhaasi ja ansaitset kaiken hyvän tulevan luoksesi! Kerro tämä itsellesi.
Huolista voit luopua ja päästää irti kuin laineena meren aaltoihin. Kohta ne lipuukin kauas kaukaisuuteen pois näköpiiristäsi. Ne eivät ole enää läsnä tässä ja nyt. Hyvistä asioista saat kiittää ja ota ne matkallesi mukaasi jos haluat!
Kysy seuraavaksi;
Mihin haluan matkata? Katso kauas kallion jykevältä reunalta kaukaisuuteen, jossa kaikki mahdollisuudet odottavat sinua. Tavoita ne ajatuksellasi. Ne kulkevat hiljalleen rohkeasti askel askeleelta lähemmäksi sinua.
Mitä näet edessäsi tai tunnet? Voitko koskettaa sitä, tai tuntea sykkeesi kiihtyvän onnesta. Mitä haluat kutsua elämääsi?
Käy läpi edelliset ”askeleet” rauhassa mielessäsi, mahdollisimman tarkasti kuvaillen ja tuntien. Kuin se olisi jo tapahtunut – muuttunut todeksi!
Anna hyvänolon tunteen täyttää hengityksellä koko kehosi, jokainen hengitys kutsuu hyvää luokseen. Viivyttele näkymässäsi niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Anna sen konkretisoitua mielessäsi vahvasti. Tunne, näe ja koe! Myöhemmin kirjoita ylös kokemasi ja aseta se näkyvään paikkaan paikkaan, näin voit helposti halutessasi palata unelmasi äärelle. Virität nyt hiljalleen mieltäsi ja valintojasi oikeaan suuntaan.
Harjoituksen lopetus;
Voit olla nyt tietoisempi mihin suuntaan haluat elämäsi kääntyvän. Kompassi on nyt läsnäololla viritetty kohdalleen, kohti oikeaa suuntaa. Kiitä kokemastasi ja kiitä unelmistasi!
Syvennä jälleen hengitystäsi, tuntien samalla sydämensyke rinnassasi sekä vatsan liikehdintä ylös ja alas hengityksen tahdissa. Saat uloshengityksellä huokaista vielä kaikki jännitykset ja huolet pois.
On tärkeää osata myös kiittää kulkemaasi matkaa tähän päivään, tähän hetkeen missä nyt juurikin olet! Sano ääneen tai mielessäsi kolme asiaa jotka tekevät sinut tässä hetkessä kiitolliseksi! Hiljenny jokaisen asjatuksen äärelle hetkeksi, tuntien kuinka arvokas olet!
Usko siis itseesi, mahdollisuuksiin elämässäsi ja mielen voimaan!
Sinun ei tarvitse pakottaa mitään elämääsi, mieti millainen vapaus tuossa ajatuksessa onkaan! Kun toimii ja tekee asioita ilosta sekä motivaatiosta käsin, käyttäen samalla sopivasti takapuskurina ”tahtotilaa” hyödykseen, mahdollisuudet saavat luvan avautua. Keskity siis vain vastaanottamaan -avoimesti, kääntämättä selkää uusille mahdollisuuksille elämässä.


Kiitos, että luit ja kokeilit. Mahdollistit itsellesi tämän ja olit läsnä. Voit aina palata harjoitteeseen, varsinkin jos haluat selkeyttää päämäärääsi tai intuitiosi ääntä. Virittää jälleen sisäinen kompassisi taajuuteen 🙂
Terkuin J

Viimeisimmät kommentit